Porvoon poliisi tarvitsee apuasi! Kaupungin keskustan puhelinverkkoa häiritään rikollisliigan jonnekin kätkemällä häirintälaitteella eli jammerilla, ja yhteydenpito on haastavaa. Tutkinnanjohtaja Antti Hautalehto on kadonnut. Poliisi tarvitsee kaiken mahdollisen avun. Sinä voit auttaa heitä ryhtymällä poliisia avustavaksi henkilöksi eli nk. "varttipoliisiksi". Tehtäväsi on sammuttaa jammeri.
"Korona-aika synnytti ajatuksen ulkona pelattavasta pakohuoneen kaltaisesta seikkailusta, joka on pelattavissa milloin tahansa."
"Pelin alustaksi muodostui luonnollisesti Porvoo ja seikkailuksi Hautalehdon maailma."
- Rönnbacka
Hautalehto on poliisitaustaisen ja dekkaristina palkitun Christian Rönnbackan rikosromaanisarja. Sarjan päähenkilö Antti Hautalehto on seikkaillut Porvoossa kymmenen kirjan verran. Hautalehto-romaaneihin pohjautuvaa Hautalehto: Kylmä syli -televisiosarjaa tähdittää Mikko Leppilampi.
” Jo seikkailupeliä suunniteltaessa selvisi, että sovellus on ensimmäinen laatuaan. Oli kyseessä sitten kirja, televisiosarja, pakohuone tai seikkailupeli, kaikissa tarvitaan hyvän tarinan lisäksi oikea ympäristö ja sopivat hahmot. Tässä tapauksessa päähenkilö Antti Hautalehdon ympärille rakennettiin Porvoon kaupunkiin sijoittuva, ympäri vuoden ja vuorokauden pelattava seikkailusovellus. ”
Pelaaja pääsee seikkailussa osaksi Hautalehto-tarinaa ja häntä kuljetetaan Porvoon läpi televisiosarjasta tutuille tapahtumapaikoille. Matkan varrella pelaajan on ratkaistava tehtäviä kerätäkseen seikkailun lopussa tarvittavaa koodia. Rönnbackan kirjoja lukeneet tai Hautalehto -tv-sarjaa seuranneet löytävät pelistä tuttuja elementtejä, kuten tarinoissa esiintyviä hahmoja ja tapahtumapaikkoja. Peliä ohjaa televisiosarjasta tuttu Simon Kannaksen ääni. Hautalehto-seikkailu pelataan paikan päällä Porvoossa ilman aikatavoitetta, joten voit pelatessasi nauttia upeasta Porvoon miljööstä ja pysähtyä välillä vaikkapa kahville tai ostoksille.
JoinStory on luonut olemassa olevaan tarinaan jatkumon. Seikkailupeli jatkaa siitä mihin Hautalehto-kirjat ja televisiosarja päättyvät, antaen pelaajalle mahdollisuuden osallistua ja tulla osaksi uutta tarinaa. Ja vaikka Hautalehto-tarina hahmoineen ei olisikaan ennestään tuttu, seikkailu vie pelaajan mukanaan.
Peliä varten luotua sovellusalustaa voidaan hyödyntää kaikkialla, missä halutaan tarjota ihmisille tarinallisia virikkeitä ja elämyksiä. On siis selvää, että JoinStoryn tarina jatkuu...